Tehoaako ultraääni kissoihin? Mitä tutkimus todella osoittaa

Ultraäänikarkottimia myydään lähes kaikkea vastaan – hiiriä, hyttysiä, myyriä, kissoja. Se, että tuoteryhmä on suosittu, ei tarkoita että sitä olisi tutkittu. Kissojen kohdalla julkaistua tutkimusta kuitenkin on, ja se antaa selkeämmän vastauksen kuin voisi luulla. Tässä on, mitä tutkimukset osoittavat – mukaan lukien se, joka puhui menetelmää vastaan.

Miksi juuri ultraääni?

Kissa kuulee huomattavasti enemmän kuin me. Klassisessa mittauksessa tutkijat Rickye ja Henry Heffner määrittivät kissan kuuloalueeksi 48 Hz–85 kHz – yhden nisäkkäiden laajimmista. Aikuinen ihminen kuulee parhaimmillaan noin 20 kHz:iin asti, ja raja laskee iän myötä.

Tässä on se aukko, jota tekniikka hyödyntää. 20–25 kHz:n ääni on kissalle tunkeileva ja samalla ihmiselle käytännössä äänetön. Kissan kuulo kehittyi paikantamaan jyrsijöitä ruohikossa – se on rakennettu heikoille, korkeataajuisille äänille, ja voimakas ääni tuolla alueella muuttuu siksi epämiellyttäväksi.

Mutta se, että kissa kuulee äänen, ei automaattisesti tarkoita että se poistuu paikalta. Juuri tätä tutkimukset ovat yrittäneet selvittää.

Tutkimus 1: se, joka ei osoittanut vaikutusta

Ensimmäinen kunnollinen arviointi julkaistiin The Veterinary Record -lehdessä vuonna 2000. Mills, Bailey ja Thurstans testasivat kaupallista ultraäänilaitetta koearenalla kymmenellä kissalla. Kissat päästettiin sisään noin yhdeksän metrin päähän laitteesta, ja ruokaa oli sijoitettu metrin välein laitetta kohti.

Tulos ei ollut se, mitä valmistaja toivoi. Kissat reagoivat ääneen selvästi – korvien nykiminen lisääntyi merkittävästi (p < 0,001) ja ne tutkivat ympäristöä vähemmän aktiivisesti (p = 0,043). Mutta ne eivät poistuneet. Päinvastoin ne viettivät enemmän aikaa laitteen ilmoitetulla kantamalla sen ollessa päällä (p = 0,003).

Johtopäätös oli, että laitteen karkotusvaikutus oli rajallinen. Kissat kuulivat äänen, eivät pitäneet siitä – ja jäivät silti.

Kaksi asiaa kannattaa huomata. Tutkimus testasi tiettyä tuotetta, ei tekniikkaa yleisesti. Ja siinä käytettiin ruokaa houkuttimena, mikä on voimakas motiivi. Nälkäinen kissa ruoan ääressä on kovempi koe kuin kukkapenkin ohi kulkeva kissa.

Tutkimus 2: sokkoutettu kenttätutkimus

Vuonna 2006 Nelson, Evans ja Bradbury julkaisivat huomattavasti laajemman tutkimuksen Applied Animal Behaviour Science -lehdessä. Se toteutettiin sokkokokeena: puutarhanomistajat saivat satunnaisesti joko toimivan tai sammutetun laitteen tietämättä kumman. Se sulkee pois sen, että tulosta ohjaisi laitteen ostaneen halu nähdä sen toimivan.

Kokeita tehtiin kaksi:

• Koe 1, 63 puutarhaa 18 viikon ajan: todennäköisyys, että kissa tuli puutarhaan, laski noin 32 prosenttia (p = 0,023). Kissojen siellä viettämä aika väheni noin 38 prosenttia (p = 0,046).
• Koe 2, 96 puutarhaa 33 viikon ajan: ei varmaa vaikutusta siihen, tuliko kissa sisään (p = 0,415), mutta aika väheni noin 22 prosenttia (p = 0,002).

Kiinnostavin havainto ei ollut luvuissa vaan suunnassa: vaikutus kasvoi ajan myötä molemmissa kokeissa. Kissat eivät siis tottuneet ääneen – ne oppivat välttämään paikkaa. Se on päinvastoin kuin moni odottaa tämäntyyppisiltä tuotteilta.

Kirjoittajien oma johtopäätös oli maltillinen: havaittava mutta rajallinen karkotusvaikutus, osaratkaisu pikemminkin kuin täysi suoja.

Tutkimus 3: kameravalvonta oikeissa puutarhoissa

Uusin laajempi tutkimus on Perthistä Australiasta. Crawford, Fontaine ja Calver julkaisivat vuonna 2018 Global Ecology and Conservation -lehdessä tutkimuksen 18 puutarhasta, joissa riistakamerat rekisteröivät kaiken kissatoiminnan kolmen kahden viikon jakson ajan: ensin laite pois päältä, sitten päällä, sitten taas pois. Kaikkiaan tunnistettiin 78 yksittäistä kissaa.

Niiden kissojen kohdalla, jotka palasivat puutarhaan säännöllisesti, käyntien määrä väheni 46 prosenttia laitteen ollessa päällä ja puutarhassa vietetty aika 78 prosenttia.

Kirjoittajat kuvasivat menetelmää kustannustehokkaaksi ja eläinystävälliseksi tavaksi vähentää ei-toivottuja kissavierailuja – mutta korostivat, etteivät vierailut loppuneet.

Mikä on johtopäätös?

Kolme tutkimusta, kolme eri vastausta – mutta ne eivät ole niin ristiriitaisia kuin miltä näyttää. Arenatutkimus osoitti, että vahvasti motivoitunut kissa jää paikalleen äänestä huolimatta. Kenttätutkimukset osoittivat, että kissa joka voi valita toisen reitin, tekee sen mielellään.

Kokonaiskuva on kohtuullinen: ultraääni vähentää kissavierailuja tuntuvasti mutta ei poista niitä, ja vaikutus on suurin kissoilla, joilla ei ole erityistä syytä olla juuri siinä. Kyse on osaratkaisusta – ja näin vakavasti otettavat valmistajat sen myös kuvaavat.

Lisättäköön: nämä tulokset koskevat kissoja. Kissojen kuulo, käyttäytyminen ja motivaatio eroavat jyrsijöiden ja hyönteisten vastaavista, ja ultraäänen tutkimustilanne muiden lajien osalta näyttää toiselta. Johtopäätöksiä ei voi siirtää eläinryhmästä toiseen.

Mikä vaikuttaa tulokseen käytännössä?

• Esteetön näkymä. Ultraääni on suunnattua ja pysähtyy tehokkaasti pensasaitoihin, aitoihin, huonekaluihin ja muureihin. Pensaaseen osoittava laite suojaa pensaan.
• Etäisyys. Korkeat taajuudet vaimenevat nopeasti ilmassa. Kantamatiedot pätevät esteettömässä näkymässä, eivät kasvillisuuden läpi.
• Kissan motivaatio. Kissa, jonka on kuljettava ohi päästäkseen kotiin, on vaikeampi karkottaa kuin pelkästään tutkiskeleva kissa.
• Aika. Vaikutus rakentuu vähitellen. Kenttätutkimuksissa selkein tulos näkyi usean viikon jälkeen, ei ensimmäisenä päivänä.
• Yhdistä. Ultraääni yhdessä fyysisten esteiden ja poistettujen houkuttimien kanssa – kuohkea maa, ruoantähteet, avoimet kompostit – tuottaa enemmän kuin mikään yksittäinen toimi.

Lähteet

• Heffner, R.S. & Heffner, H.E. (1985). Hearing range of the domestic cat. Hearing Research.
• Mills, D.S., Bailey, S.L. & Thurstans, R.E. (2000). Evaluation of the welfare implications and efficacy of an ultrasonic 'deterrent' for cats. The Veterinary Record.
• Nelson, S.H., Evans, A.D. & Bradbury, R.B. (2006). The efficacy of an ultrasonic cat deterrent. Applied Animal Behaviour Science.
• Crawford, H.M., Fontaine, J.B. & Calver, M.C. (2018). Ultrasonic deterrents reduce nuisance cat (Felis catus) activity on suburban properties. Global Ecology and Conservation.